Schools out for summer! Kohta sitä veisataan taas Suvivirttä tippa linssissä tai enemminkin kaksi lasissa ja kuluneen lukukauden aiheuttamia paineita päästellään viikonloppu tolkulla pois koko ajan pitenevässä Suomen kesäyössä. Kesäloma, tuo tunteita nostattava yhdyssana tarkoittaa joillekin onnellisille kuukausitolkulla auringossa makaamista kun taas toisille se voi merkitä koulunkäyntiä rankemman käsitteen, TYÖN, alkamista; siitäkin huolimatta, että Wikipedian mukaan “Loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta saatava pitempi vapaa-aika”. Ja tuskinpa monia lohduttaa, että vuoteen 1970 asti kesäloma kesti yhteensä 3 kuukautta, tosin tuohon aikaan lauantaikin oli koulupäivä..
Oli kuitenkin kesäsi tarkoitus ottaa rennosti rannalla makoillen taikka hikipäissä töitä tehden, muista ilahduttaa itseäsi pirteällä paidalla. Nyt jos koskaan on elämäsi tsäänssit ilmaista oma mielipiteesi esimerkiksi koulun päättymisestä sekä kesäloman alkamisesta tai hemmotella itseäsi mukavalla mökkipaidalla.











