Siitä ei kuule kaduilla. Siitä ei kuule baarissa. Siitä ei kuule radiossa, eikä siitä kuule televisiossa. Mutta siitä lukee liikaa. Suomi-tiimimme fyysinen sijoitus Saksan Leipzigiin säästää paljolta, mutta ei kuitenkaan kaikelta. Aamukahvikupposen ääressä kiinnostaa luonnollisesti mitä kotoisassa pohjolassa on tapahtunut edellisen päivän aikana. Uuden median aikakaudella tämä käypi varsin näppärästi muutamalla klikillä, eikä sitä usein edes huomaa elävänsä eri maassa.
Teknologia tuo tullessaan mahdollisuuksia joista suurin osa on erittäin hyödyllisiä. Webselainten pop-up-blocker-toiminto on yksi näistä. Toiminto ennaltaehkäisee ärsyyntymistä, joka ilman tätä mainiota työkalua saattaisi kasvaa überproportionaalisiin mittoihin työpäivämme aikana. Spreadshirtin Suomi-tiimin toimitus uskaltaa myöskin väittää olevansa poliittisesti valveutunut, mistä todisteena olemme myöskin päättäneet ottaa kantaa internetissä esiintyvään melko tuoreeseen ilmiöön: toimitus nimittäin lisäsi nimensä jo yli 17 000 nimeä sisältävään adressiin, jossa pyydetään Susan Kurosta mitä ystävällisimmin lopettamaan lörpöttelemisen suhteestaan Masaan. Tämän lisäksi tiimimme tuore ehdotus web-selainten kehittelijöille onkin seuraava: Susan Kuronen-blocker, joka kaikessa hulppeudessaan suodattaisi kaikki Susaniin liittyvät julkaisut käyttäjänsä ruudulta. Toteutettavissa?
HUOM: Tämä kirjoitus ei edusta koko yrityksemme poliittista taikka millään tavalla yleistä suuntautumista kehenkään tai mihinkään asianomaiseen tahoon, vaan ilmaisee ainoastaan Suomi-tiimimme kollektiivisen mielipiteen.







0 Responses to “Suomi-tiimin kannanotto”